Kiitollisuus.

Tänäänkin, keskellä marraskuuta, saimme nauttia ihanasta aurinkoisesta päivästä. Tämän vuoden marraskuun alku tuntui jostakin syystä erityisen pimeältä ja väsyttävältä, joten olen ottanut tavaksi kunnolla hehkuttaa joka päivä, kun auringon paiste osuu kohdalleni.

Marraskuun alun väsynyt fiilis, palautti mieleeni ajan vuosien takaa, jolloin en kamppaillut vain väsymyksen vaan uupumuksen kanssa. Monen vuoden erinäisten tapahtumien taakka, isäni menetys ja sen myötä herännyt epätoivoinen pohdinta elämän merkityksestä ja rajallisuudesta, veivät minut pisteeseen, jossa tunsin olevani valtavan painon alla. Ennen kuin ymmärsin tehdä elämässäni muutoksia, kehoni sairastui. Lopulta keuhkokuumeen kourissa ymmärsin, että jonkin on muututtava. Senkin jälkeen sinnittelin töihin (”koska muulla ei ole väliä, kunhan töitä tekee”), ja lopulta olin niin uupunut, että salaa itkin töissä. Läheisteni sekä upeiden työkavereiden tukemana hain apua, ja lopulta pitkän harkinnan ja laskelmien kautta, päädyin jäämään kokonaan töistä pois. Olin kiitollinen, että minulla oli mahdollisuus tehdä niin, ja samalla tunsin häpeää jäädessäni pois töistä. Tunsin olevani täydellisessä umpikujassa. En pystynyt kuvittelemaan vanhaan työhön palaamista, mutta en myöskään mitään muuta mitä voisin tehdä. Samaan aikaan mieltäni painoi syyllisyys siitä, että olin masentunut, vaikka elämässäni oli kaikki hyvin. Olin onnellinen, ja silti iloton. Mikään ei tuntunut miltään, ja silti tuntui pahalta. Menettämisen ja kuoleman pelko valtasivat mieltä. Itketti vain. Tunsin itseni huonoksi ihmiseksi, heikoksi, itsekkääksi ja laiskaksi, kun uuvuin, vaikka muut jaksavat.

Sain jossakin vaiheessa vinkin ryhtyä pitämään kiitollisuus-päiväkirjaa. Konkreettista kirjasta, johon kirjoittaa ja piirtää asioita, joista on kiitollinen, jotka saavat hyvälle tuulelle. Huomasin että olin ajatellut olevani kiitollinen monista asioista elämässäni, mutta kun pysähdyin kirjaamaan niitä ylös, silloin vasta todella tunsin niiden merkityksen, ja tunsin kiitollisuuden. Aloitin yksinkertaisista asioista; auringon paisteesta, kissan tuoksusta, siitä että jaksoin käydä kävelyllä. Pian kirjasen sivuja täyttivät merkinnät siskoistani, puolisostani, lapsista, omasta kodista, kohtaamisista, siitä että olen. Pienistä puroista alkoi kasvaa joki ja niin edelleen. Se että asiat oli kirjoitettu tai piirretty ylös, kirkasti sen mikä itselle todella on tärkeää, ja miten paljon elämässä, joka päivässä, joka hetkessä on kiitollisuuden aihetta.

Hyvä alkoi vallata elämääni. Harmaa alkoi siirtymään hymyn ja ilon tieltä. Vaikka voisi luulla toisin, pelko väistyi kiitollisuuden tieltä, en pelännyt menettämistä vaan nautin siitä mitä oli. Lopulta on mahdollista nähdä kaikessa hyvää, vaikka se ei todellakaan aina ole helppoa. Edelleen otan joka päivä ajan kiitollisuuden äärellä, varsinkin silloin kun on vaikeaa.

Kiitollisuus ei tarkoita sitä, ettei koskaan menetä hermojaan tai ettei pidä puoliaan. Minulle kiitollisuus vaikeissa tilanteissa on sitä, että kun sen ensimmäisen tunnekuohun on saanut ulos, pysähtyy katselemaan tilannetta hieman eri suunnasta ja etsii sitten vaikka kuinka pienen murusen, josta olla kiitollinen.

Tänäänkin olen kiitollinen kaikista rakkaista elämässäni, sekä kukista, kissoista ja omenapaistoksesta.

Iloa ja valoa

-Riikka